maanantai 19. lokakuuta 2015

Integraatiokurssien aihioita putkahtelee

2016 opetussuunnitelmien preusteiden myötä tulevat oppiainesta integroivat teemakurssit lukioihin laajasti. Meillähän tämä on jo osittain tuttua kauraa aiemman vaihtoviikon perintönä. Vanhat kurssit eivät toki sellaisenaan taitu uusiin OPSeihin, eikä kuulukaan taittua, sillä ainoa pysyvä voima on  muutos. Koko opettajakuntamme valjastettiin miettimään uusien integraatiokurssien aihioita joko täysin uudelta pohjalta tai vanhoista jalostaen ja tuotoksia tiputtelee jatkuvasti.

Toistaiseksi olemme saaneet kurssiaihioita mm. kiehtovilla nimillä Sodan askelmerkit ja Kunst är ingen konst. Kunhan kaikki lehtorit saavat puserrettua aivokuorestaan omat ehdotuksensa julkaisemme kurssiaihiot tässä blogissa. Samalla voimme listata jo aiemmin ideoitujen kurssien pääspeksit. Kurrsien jatkokehittelyä seurataan sitten myöhemmin ja keväällä järjestettävällä hankeviikolla toteutuneista kursseista julkaistaan myös opiskelijoiden arviot sekä opettajan arvio kehitysajatuksineen.

Toivomme lämpimästi, että ajatusleikeistämme ja kokeilluistamme on apua ja hyötyä muille integraatiokurssien kanssa painiville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti