torstai 12. syyskuuta 2019


Tämä blogi heräilee jälleen henkiin.  Fysiikan parissa on edelleen ahkeroitu kovasti, mutta blogitekstit ovat päätyneet hankesivuille. Nyt päätin palata juurilleni ja lisäillä tänne omia ja oppilaitteni ajatuksia fysiikan opiskelusta. Alkanut lukuvuosi tulee olemaan varsin vauhdikas, sillä CERNin tiedeleirikoulun lisäksi koulussa pyörähtää käyntiin kaksi Erasmus + ja yksi kehittämishanke. Jutunjuurta siis löytynee.

CERNin tiedeleirikouluun pääsy oli viime keväänä todella iso ilouutinen. Ryhmä muodostui nopeasti ja heti syksystä ryhdyimme miettimään tutkimusaiheita. Seuraavalla jaksolla aloitamme myös oppitunnit. Kovin montaa luokkatuntia en aio pitää, tavoitteena on opiskella
tutkimusaiheiden kautta ja esitellä ne koko ryhmälle.  Ennen Jyväskylän yliopiston syysseminaaria olleella oppitunnilla tutustuimme hiukkaskiihdyttimiin.  Seuraavaksi pohdimme ilmaisimien sielun elämää, Yhden luennon verran pitänee tutkailla myös sitä, millainen tutkimuskeskus CERN on. Muut aiheet valikoituvat oppilaiden kiinnostuksen mukaan.

Elokuun 23. päivä varahin (klo 6) perjantaiaamuna bussimme starttasi kohti Jyväskylää. Poimimme ilmajokiset ja nurmolaiset matkalta kyytille ja ehdimme juuri ja juuri puoli kymmeneksi seminaarin alkuun. Jälleen kerran ihailin fysiikanlaitoksen hienoa sijaintia, niissä maisemissa opiskelisin kovasti mielelläni.
Ohessa oppilaiden kertomus päivästä kuvien kera:


Luennot 

Ilkka Helenius: Monte Carlosimulaatiot hiukkasfysiikassa

Avauksen jälkeen alkoi päivän ensimmäinen luento. Luentoa piti tutkijatohtori Ilkka Helenius ja hän kertoi meille Monte Carlo -simulaatioista ja miten ne liittyivät hiukkastörmäyksiin. Monte Carlo -simulaatio hyödyntää todennäköisyyslaskentaa ja tilastotiedettä. Sen avulla voidaan erotella törmäystapahtumien vaiheita eri osa-alueisiin, simuloimaan yksittäisiä törmäyksiä ja se mahdollistaa suoran vertailun kokeellisten havaintojen kanssa. Puheenaiheeksi heiteltiin myös erilaisia termejä kuten kvanttiväridynamiikka, värivaraus ja värivuorovaikutus. Luennon lopuksi kuulimme PYTHIA nimisestä ohjelmasta, joita tutkijat käyttävät hiukkastörmäysten simulointiin. 


Elina Hämäläinen: Voiko netistä löytyvään tietoon luottaa

Lyhyen tauon jälkeen alkoi toinen luento, jossa kerrottiin nettisivustojen luotettavuudesta. Luennolla Elina Hämäläinen kertoi tuntomerkkejä millä voi erottaa luotettavan sivun ei-luotettavasta. Hän myös kertoi kokeista, joita oltiin pidetty kuudesluokkalaisille ja lukiolaisille, Niissä testattiin miten hyvin he tunnistavat luotettavan tiedon, Kokeen tulosten keskiarvo oli hyvin alhainen. Tästä voi päätellä, että tehtävä ei ollut helppo kummallekkaan ikäryhmälle.





Tutustuminen syklotronilabraan 


Lounaan jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen lähti ensin tutustumaan
nanolabraan ja toinen syklotroniin. Me lähdimme ensin suunnistamaan kiihdytinlaboratoriota
kohti. Ensimmäinen esitelty laite oli vehje, jolla voitiin muodostaa vetyatomista ja toisesta
valitusta atomista uuden alkuaineen atomi. Kyseiset atomit törmäytetään oikealla nopeudella,
joka on noin 10% valon nopeudesta, toisiinsa. Homma toimii tällä lailla aika hyvin, kunnes
päästään rautaan. Sitä raskaampia alkuaineita pitää muodostaa syytämällä neutroneja
tarpeeksi paljon ytimeen, kunnes se kyllästyy pommitukseen ja muuttaa yhden neutronin
protoniksi. Syklotronin parissa vierähti aikaa niin paljon, että nanolabraan emme ehtineet,















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti